Aurinko paistoi. Minä olin vastoin parempaa tietoa nimennyt itseni kaksihenkisen miehistömme purseriksi. Vailla tietoa purserin tehtävistä intuitio oli johdattanut minut varaamaan mukaan eväitä ja aurinkovoidetta. Kuultuaan uudesta tittelistäni kippari H.gård välittömästi perehdytti minut aluksensa turvalaitteistoon. Auringosta huolimatta säätila ei ollut moottorittomalle purrelle suotuisin; tuuli puuttui.
Kertasimme aikamme merimiestaitoja laiturissa sekä mutustelimme ensimmäiset kanaburritoista. Viriävä tuuli kannusti meitä aloittamaan seikkailun. Matkaan päästyämme kaartelimme ensimmäiset merimailit suotuisassa laitavastaisessa. Minuun teki suuren vaikutuksen, kun kippari vauhdissa demonstroi 1930-luvun kilpa- ja huvivenesuunnittelun nerokkaimpia saniteettiratkaisuja. Vauhtimme kuitenkin hidastui tuulen tyyntyessä Kustaanmiekassa. Tämä antoi minulle mahdollisuuden esitellä alkukesästä poikani kanssa hiomiani sukellustaitojani; keulasta mereen ja Hain matalaprofiilisesta sivulaidasta takaisin kannelle. Pääsin vielä uusimaankin tämän virkistävän kokovartalokokemuksen. Samanaikaisesti vapaaherra H.gård piti parkkiintuneen merikarhun taidolla veneen kurssin täydellisen vakaana erittäin vaativissa olosuhteissa. Seireenit hurrasivat molemmin puolin salmea. Evästimme lisää ja joimme termospullosta kahvia.
Elämyksellisten uima- ja syömäkokemusten jälkeen, ihme kyllä, tuuli tyyntyi entisestään. Tämä tapahtuma sai meidät tarttumaan veljeskansaamme edustaneen ystävällisen moottoripurjehtijan tarjoamaan hinausapuun. Paluumatkalla kotisatamaan pääsimme vielä todistamaan tullin ja poliisin yhteisiskua, jossa salakuljettaja "Laitinen" kumppaneineen passitettiin todennäköisesti pidemmäksi aikaa tiilenpäitä lukemaan. Rantautumisessa noudatimme H.gårdin perinteistä kaavaa. Lopputulos oli oppikirjamainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti