Arkkitehtuuriblogittaminen ei ole oikein ottanut ilmaa siipiensä alle. Kirjoittelemiseni on harvaa ja vähän väkinäistä. Arkkitehtuurisaarnat eivät kumpua suoraan sydämestä. Niinpä olenkin useimmiten hiippaillut aihepiirin reuna-alueilla.
Mitäpä, jos kokeilisin toisesta, aktiivisemmasta intohimostani - budosta? BUDO; tiedäthän... itämaiset kamppailulajit: judo, aikido, karate, jne... Ensimmäisistä karatetreeneistäni tulee kohta 30 vuotta. Wado-tyylin karaten lisäksi olen pitkäjänteisemmin rikastuttanut elämääni aikidolla. Pintapuolisesti olen kokeillut monia lajeja (mm. taido, iaido, taekwondo, tai-chi-mun kung-fu, shotokan-karate).
Mikä budossa kiehtoo? Harjoitteluni kirjo ja motiivit (itsepuolustus, kamppailu, kuntoilu, ystävät, filosofia jne.) ovat vuosien varrella vaihdelleet suuresti. Tällä hetkellä treenaan aikidoa keskimäärin neljä-viisi kertaa viikossa ja karatea pyrin harjoittelmaan vähintään kerran viikossa. Koen tuottavani budolla sisältöä elämääni. Budo on tasapainottava vastanapa työelämälle. Joskus se on itsensä tyhjentämistä (stressistä, murheista, fyysisestä ja mentaalisesta kuonasta). Tyhjä tila mahdollistaa uudistumisen, uudet tunteet, uudet ajatukset, uuden toiminnan...
Budoharjoitus on minulle henkilökohtainen, jollain lailla itsekeskeinenkin tapahtuma, jolla on kuitenkin syvällinen sosiaalinen ulottuvuus. Budo ei ole lähtökohtaisesti joukkuepeliä. "Olet kuin Nykäsen Matti hyppyrin nokalla - ihan up yours", vastuussa vain itsestäsi. Toisaalta, pidempään harjoiteltuasi, alat ottaa oman toimintasi kautta vastuuta myös harjoitustovereistasi. Huolehdit, ettet vahingoita heitä tarpeettomasti ja luot omalla toiminnallasi edellytyksiä heidänkin kehitykselleen. Budossa ilmenevä epäitsekkyys voi näkyä esim. "paikan avaamisena" toiselle yksittäisessä harjoitteessa tai salille vääntäytymisenä sunnuntai-iltana toisen tulevan vyökokeen tai kilpailun takia.
Minua kiehtoo ajallinen jatkumo. Lajijen traditiot kumpuavat vuosikymmenten ja -satojen takaa. Ajallinen jatkumo koskettaa myös omaa harjoittelua. Budokavereita tulee ja menee ja tulee uudestaan. Oma tekeminenkin painottuu eri tavoin eri aikoina. Välillä harjoittelee enemmän, välillä ei harjoittele ollenkaan. Eilen ja tänään aikidoa, huomenna tunti aikidoa ja puolitoista karatea, "jos luoja suo".
