Tekisi mieli kirjoittaa jotain hyvästä arkkitehtuurista. Ympäristön huomioiminen? Rakennus rakennetaan osaksi ympäristöään. Minun mielestäni hyvä arkkitehtuuri parantaa ympäristöään. Kuulostaa itsestään selvältä, eikö?
Jostain kumman syystä jopa taitavat ja moninkertaisesti palkitut arkkitehdit suunnittelevat toisinaan rakennuksia, jotka suhtautuvat ympäristöönsä piittaamattomuudella ja ylenkatseella. Vaatimattoman ja hieman ajastaan jääneen virastorakennuksen viereen suunnitellaan itsetietoinen ja sinänsä komea viritys, joka saa naapurinsa näyttämään entistäkin nuutuneemmalta. Missä vika? Antaako uudisrakennuksen suuri koko luvan olla huomioimatta ympäristöä?
Mikä se ympäristö sitten on ja miten sitä voi huomioida? Kaupunkiympäristö koostuu pääasiallisesti toisista rakennuksísta, mutta myös kaduista, kujista, aukioista, puistoista, kasvillisuudesta jne. Helppo tapa huomioida naapurirakennukset sekä lähialueen rakenteet on lainata aiheita ja elementtejä ympäristöstä (esim. materiaalit, mittasuhteet, muodot, värit, julkisivun osien korkeudet). Lainaaminenkin on tietysti taitolaji.
Mikä kelpaisi esimerkiksi ympäristöään huomioivasta arkkitehtuurista? Jokainen miettiköön itse.
tiistai 4. syyskuuta 2012
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Keskinäisen kehun kerho
"Omakehu haisee", "Ylpeys käy lankeemuksen edeltä", "Se nyt on sellainen keskinäisen kehun kerho". Käytössä olevat sananparret kielivät, että itsetyytyväisyys ei ole kovin arvostettua ainakaan vanhakantaisessa kansallisessa kulttuurissamme.
Itse olen päätynyt harvinaiseen (?) työpaikkaan, jossa esimies kannustaa ja antaa positiivista palautetta sekä kiitosta työtehtävien hyvästä hoitamisesta. Ainakin minua sellainen motivoi. Liian monilla työpaikoilla ilmenee työtovereiden välistä kateutta, epätervettä sosiaalista kilpailua ja kuppikuntaisuutta. Tiedostusvälineissä puhutaan suoranaisesta työpaikkakiusaamisesta.
Työpaikkani on pieni yhteen hiilen puhaltava konsulttitoimisto, oman sektorinsa uraauurtava asiantuntijaorganisaatio. Meidän ei tarvitse kilpailla toistemme kanssa, eikä oikeastaan ns. kilpailijoidemmekaan kanssa. Jos joku muu tekee jonkun asian paremmin, voimme nostaa hattua ja ottaa oppia omien toimintatapojemme kehittämiseksi.
Pitäisikö kaikesta kriittisyydestä sitten luopua? Päinvastoin! Myös punnittu kritiikki löytää paremmin maalinsa, kun se on tuotu esiin lähtökohtaisesti positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Terveen kritiikin perimmäinen tehtävähän on kehittää asioita, ei mitätöidä yksittäistä ihmistä.
Työhyvinvointi on usein kiinni pienistä asioista. Kateus, ylikriittisyys ja epäterve kilpailu halvaannuttavat työilmapiirin. Hyväksyntä, kannustaminen ja työyhteisön tuki luovat pohjaa kunkin työntekijän henkilökohtaisen ammatti-identiteetin vahvistumiselle. Kyse on loppujen lopuksi pienistä aste-eroista yksilöiden ja lopulta kokonaisten yhteisöjen asenteissa.
Mitäpä, jos koko maailma olisi suuri keskinäisen kehun kerho? Mitä tapahtuisi ihmiskunnalle?
Itse olen päätynyt harvinaiseen (?) työpaikkaan, jossa esimies kannustaa ja antaa positiivista palautetta sekä kiitosta työtehtävien hyvästä hoitamisesta. Ainakin minua sellainen motivoi. Liian monilla työpaikoilla ilmenee työtovereiden välistä kateutta, epätervettä sosiaalista kilpailua ja kuppikuntaisuutta. Tiedostusvälineissä puhutaan suoranaisesta työpaikkakiusaamisesta.
Työpaikkani on pieni yhteen hiilen puhaltava konsulttitoimisto, oman sektorinsa uraauurtava asiantuntijaorganisaatio. Meidän ei tarvitse kilpailla toistemme kanssa, eikä oikeastaan ns. kilpailijoidemmekaan kanssa. Jos joku muu tekee jonkun asian paremmin, voimme nostaa hattua ja ottaa oppia omien toimintatapojemme kehittämiseksi.
Pitäisikö kaikesta kriittisyydestä sitten luopua? Päinvastoin! Myös punnittu kritiikki löytää paremmin maalinsa, kun se on tuotu esiin lähtökohtaisesti positiivisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Terveen kritiikin perimmäinen tehtävähän on kehittää asioita, ei mitätöidä yksittäistä ihmistä.
Työhyvinvointi on usein kiinni pienistä asioista. Kateus, ylikriittisyys ja epäterve kilpailu halvaannuttavat työilmapiirin. Hyväksyntä, kannustaminen ja työyhteisön tuki luovat pohjaa kunkin työntekijän henkilökohtaisen ammatti-identiteetin vahvistumiselle. Kyse on loppujen lopuksi pienistä aste-eroista yksilöiden ja lopulta kokonaisten yhteisöjen asenteissa.
Mitäpä, jos koko maailma olisi suuri keskinäisen kehun kerho? Mitä tapahtuisi ihmiskunnalle?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)