Mitä jäi mieleen? Valkoiseksi slammattu muuri, veistoksellisuus, valon ja varjon, leikki, alttarireliefit, hautausmaa, puutarha, vesialtaat ja erityisesti vihreäksi esipationoitu kupari eri muodoissaan. Rakennus on HYVIN HIENO. Alvar Aallon sanoja vapaasti lainatakseni: "Jos se suhteissaan ja detaljiensa kauneudessa kuvastaa Vantaan seurakuntien nykyistä sivistystasoa, niin on tuleville ajoille tässä säilynyt kaunis kuva 21. vuosisadan Vantaasta."
Pyhän Laurin kappeli linkittää ajatukseni kolmeen muuhun rakennukseen: Pekka Pitkäsen suunnittelemaan Pyhän Ristin kappeliin (1967), Ludwig Mies van der Rohen Barcelona-paviljonkiin (1929, 1986) sekä Kari Järvisen ja Merja Niemisen Laajasalon kirkkoon (2003), jossa poikkesin eilen. Kaikki neljä rakennusta ovat luonteeltaan sakraalirakennuksia, pyhiä tiloja - Barcelonan paviljonki on pyhitetty modernille minimalistiselle arkkitehtuurille (ja moni saattaisi väittää samaa muistakin).
Arkkitehtuuri on käyttötaidetta. Luomuksen taiteellinen laatu ja voima mitallistuu suhteessa sen käyttötarkoitukseen. Päädyn vielä etsimään modernin sakraalirakennuksen perimmäistä olemusta Tapiolan kirkkoon (Aarno Ruusuvuori, 1960), joka on ilmiasultaan kaikkia aiemmin mainittuja karumpi. Modernin pyhyyden määrittelyssä minua auttaa kirkossa jaossa oleva esite; "Hiljaisuudessa kuulen", "Mäntyjen suojassa rauha", "Pelkistetty kaikkeus" ovat esitteen otsikoita. Samaa sanoo tunnetut arkkitehtuurihokemat: "Less is more" ja "God lives in the details".
Tapiolan kirkon ja Uurnalehdon (Ilmari Lahdelma, 2004) karu harmonia puhuttelee minua. Uurnalehto on harvinainen paikka, josta käsin voi vielä kokea maailmankuulun "Tapiolan puutarhakaupungin" hengen. Kirkkosalissa nostan katseeni. Jokin sisälläni liikahtaa. Onko se kirkollinen pyhyys vai modernin arkkitehtuurin apostoli Le Corbusier? En tiedä. "Kuuntelen sinua silmilläni, sydämelläni katson. Kohotan kasvoni valoon." Siunausta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti