Invamopo

Tänään minun piti julkaista ensimmäin alkuperäisen blogi-ideani mukainen kirjoitus. Kävin eilen tutustumassa uuteen ja ajankohtaiseen suomalaiseen arkkitehtuurikohteeseen, josta ajattelin tehdä kokemuskuvauksen. Päädyin kuitenkin illalla pyörälenkille. Seurakseni löytyi entinen luokkakaverini Jani. Syystä että pyöräretki vaikutti minuun päivän arkkitehtuuriekskursiota voimakkaammin, kirjoitan nyt tätä kirjoitusta.

Jani oli luokkatoverinani lähes 12 vuotta. Koko ala-asteen hän kuului laajassa kaveristossani top-kolmoseen. Ylä-asteella mahdollisesti koin hänet jonkinlaisena kilpailijana. Lukiossa kaveripiirimme eriytyivät. Vuosia myöhemmin, yhdeksän vuotta sitten Jani sai aivoinfarktin, jonka seurauksena hän menetti näkö-, liikunta- ja työkykynsä. Viimeisten vuosien ajan olemme asuneet samalla paikkakunnalla ja tavanneet toisiamme harvakseltaan. Jani purkaa tuntojaan ja kertoo elämästään blogissaan Invamopo. Vammautumisestaan huolimatta sekä johtuen olen ehkä pitänyt Jania hieman pelottavana lähimmäisenä. Hänellä on aina ollut tietty tapa "mennä suoraan asiaan" eli provosoida/testata keskustelukumppaneitaan. Silloin tarvitaan malttia, ettei joudu tarpeettomasti puolustuskannalle. Toisaalta kanssakäyminen ytimeltään tutun kasvutoverin kanssa on hyvin antoisaa ja helppoa.

Tänään kävimme kahvilla Janin vanhempien luona, jotka olen tavannut viimeksi yli 25 vuotta sitten. Hänen isänsä esitteli minulle arkkitehtonisen idean, jonka pidän toistaiseksi salaisuutenani ja jota aion kehitellä ja kokeilla lähitulevaisuudessa.

Pyöräillessämme näin Janin hetkittäin edessäni kamikaze-lentäjänä. Hän kuvaili minulle kadotettua näkökykyään - sitä miten silmät näkevät, mutta aivot eivät kykene tulkitsemaan. Minulle myös selvisi, että hänen itsenäinen pyörällä liikkumisensa perustuu paljolti opeteltuihin ja ennalta päätettyihin reitteihin. Poikkeaminen tutulta reitiltä teki hänestä hetkeksi jossain määrin riippuvaisen minun opastuksestani. Opin tänään paljon sellaista mikä on pohdituttanut, mutta jota en ole voinut kysyä. Tavatessamme puhumme usein ("paskaa" sanoo Jani muille) mm. ihmisyyteen ja ihmissuhteisiin liittyvistä asioista. Näkökulmamme eroavat, mutta ymmärrys on yhteinen.

Jani on minulle esimerkki ihmisestä, joka on elänyt omapäistä ja vaiherikasta elämää. Hän tekee sitä edelleen, eikä ole antanut "pikkujuttujen" hidastaa.